Search This Blog

Tuesday 28 July 2009

Rosmariinimarinoitu lampaanfilee ja lämmin papusalaatti

Rosmariinimarinoitu lampaanfilee

(kahdelle)

Ainesosat

300 g lampaan sisä- tai ulkofileetä

marinadi:
½ oliiviöljyä
1,5 rkl balsamiviinietikkaa
1,5 rkl rouhittua tuoretta rosmariinia
2 murskattua valkosipulin kynttä
suolaa
rouhittua mustapippuria
haluttaessa hieman chiliä

Valmistusohje

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Voit käyttää balsamiviinietikkaa makusi mukaan myös ohjetta runsaammin. Kaada marinadi annospaloiksi leikattujen lampaanfileiden päälle ja anna maustua välillä sekoittaen vähintään muutaman tunnin ajan, mieluiten yön yli jääkaapissa. Valuta marinadi pois ja paista lampaanfileet nopeasti pannulla tai grillissä. Tarjoa lämpimän papusalaatin kera.

Juomasuositus

Lampaanfileen ja papusalaatin viininä maistuu melko täyteläinen ja ryhdikäs uuden tyylin tempranillo vaikkapa Espanjan Ribera del Duerosta tai Kataloniasta.


Lämmin papusalaatti

Ainesosat

200 g vihreitä papuja
2 dl rucolasalaattia
8–12 kpl kirsikkatomaatteja
2 valkosipulin kynttä
1 rosmariinin oksa
suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä

Valmistusohje

Kuullota pavut pannulla oliiviöljyssä viipaloitujen valkosipulin kynsien ja kokonaisen rosmariininoksan kera. Lisää lähes kypsien papujen joukkoon kirsikkatomaatit ja anna hautua vielä hetken aikaa. Poista rosmariininoksa ja mausta merisuolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla. Yhdistä pavut ja tomaatit rucolasalaatin kanssa juuri ennen tarjoilua

Kantarellikeitto

100 g kantarelleja
1/2 sipuli
25 g voita
2,5 dl kanalientä
1,5 dl kuohukerma
suolaa ja valkopippuria

Puhdista sienet ja ota syrjään muutama pieni, nätti kantarelli. Pilko sipuli ja muut sienet ja kuullota ne voissa.

Lisää kanaliemi (voit halutessasi käyttää myös kasvislientä) ja kerma, anna kiehua noin 30 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Voit soseuttaa keiton tehosekoittimessa, näin saat siitä todella kuohkean. Paista pienet sienet voissa ja lisää keiton pinnalle koristeeksi.

Vihje: Voit käyttää keittoon myös säilöttyjä sieniä; kantarellin sijasta esimerkiksi mustatorvisieniä tai suppilovahveroita.

Kantarellicarbonara

(kahdelle)

Ainesosat


1/2 l kantarelleja
1/2 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1/2 dl aurinkokuivattuja
tomaatteja
1/2 dl ruokakermaa
1 kananmuna
0,75 dl parmesaaniraastetta
suolaa, mustapippuria
250 g tagliatelle-pastaa

tarjoiluun:
parmesaaniraastetta
mustapippuria

Valmistusohje

Paloittele sienet ja silppua sipulit. Leikkele aurinkokuivatut tomaatit saksilla hienoksi silpuksi. Kuullota sienet sekä sipuli pannulla ja anna myös tomaattisilpun paistua hetken aikaa. Sekoita kerma sekä munat keskenään ja lisää joukkoon parmesaani. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä pasta ja valuta se. Sekoita kuuma sieniseos ja muna–kermaseos kuumaan pastaan siten, että kastike sakenee lämmön vaikutuksesta. Viimeistele annokset mustapippurilla ja raasta päälle vielä parmesaania.

Juomasuositus

Kantarellicarbonara on ruoka, joka sopii hyvinkin erilaisten viinien seuraan. Raikastava viinivaihtoehto on italialainen valkoviini, esimerkiksi frascati, pinot grigio tai chardonnay. Myös punaviini on käypä valinta; lasiin sopii esimerkiksi melko kevyt tai keskitäyteläinen chianti, valpolicella tai barbera.

Monday 13 July 2009

Jamie Oliver's chickpea flatbread

1 kg flour
14 g dried yeast (2 packs)
30 g salt
30 g sugar

Mix

5,5 dl of tepid water

Mix

1 can of chickpeas
1 ts cumin seeds crushed
1 tbs coriander seeds crushed

Crush chickpeas with hands and mix the mixture into the dough. Knead until smooth.

Cut into 12 pieces and roll the pieces out. (Will freeze with cling film)

240 C / 3 minutes (or griddle pan/grill)

Wednesday 8 July 2009

Warm chicken and French bean salad with sun-blushed tomatoes and feta cheese

Ingredients

For the chicken
4 Chicken breast
1 pinch black pepper
1 small bunch of fresh Rosemary, chopped
3 tbsp Olive oil

For the salad
400g French beans
100 g Greek Feta cheese
70g sun-blushed tomatoes, in olive oil
2 tbsp extra virgin Italian Olive oil
1 tbsp Balsamic vinegar

Method
1. Butterfly the chicken breasts and season them to taste with salt and freshly ground black pepper. Scatter them with rosemary and drizzle with a little olive oil. Griddle for about two minutes on each side, until cooked.

2. Cook the French beans in salted boiling water for approximately five minutes and drain.

3. In the meantime, crumble the feta cheese in a large bowl and mix with the sun blushed tomatoes.

4. Add the beans, the extra virgin olive oil and balsamic vinegar. Season with salt and pepper and mix well. Serve immediately with the warmed chicken breasts